Hippu oli taas mukana tokoilemassa. Seuraaminen meni edelleen hyvin, nyt otettiin sitä lyhyempiä pätkiä ettei motivaatio katoa.
Liikkeestä pysähtymisessä maahan meno meni loistavasti, mutta seisominen tahtoi muuttua istumiseksi...Muutaman kerran treenattiin sitten vain seisomista ja myös tämö alkoi sujumaan. Takana pyörimisessä ei ollut ongelmaa, lopun istumista ei otettu vaan vapautin Hipun suoraan seisomisesta.
Luoksetulo treeneistä on ollut hyötyä :) Hippu pysähtyi nyt tosi hyvin, menee helposti vinoon. Opetettu nyt heittämällä namia -> joten siitä vinous.
Lopuksi otettiin vielä noutoa. Haki ihan hyvin, tuominen oli sitä samaa hidastelua. Kokonaisuutenaan Hipuksi ihan hyvä. Nyt pitäisi tosiaan naksulla opettaa sisällä ja lämpimässä se sivulle istuminen kapulan kanssa.
Pihka keskittyi treenaamaan seuraamista. Vino perusasento peruutusaskelien jälkeen -> sitä hinkattiin. Muuten meni ihan hyvin.
Ohjatussa keskityttiin merkkiin ja tehtiin sitä nyt pallolla -> vauhti merkille oli valtavan hyvä :-) Treenattiin merkille menoa ja yhden kerran annoin hakea, lopuksi vielä muutama merkki. Kävelin nyt itse aina joka merkin jälkeen viemään kapulat uudestaan, että tulisi aina koko kokonaisuus.
Ruudussa ei ollut ongelmia, eikä idarissa. Luoksetulossa pitäisi harjoitella niin paljon enemmän suoria ja erityisesti sitä loppua. Pihkalla on tapana hiukan hidastaa muutaman metrin päässä minusta, voisi tulla koko matkan samalla vauhdilla tai ainakin lähemmäs kovaa. Pitää katsoa mitä sille tehdään.
Ongelmia oli taas kaukoissa, että ne on epätoivoiset. Nyt ei ongelma ole eteneminen, vaan se että Pii on tullut hirmuisen epävarmaksi, eikä tahdo aina toimia ensimmäisellä käskyllä :( No tehtiin aan iloisia ja oikeita suorituksia, ehkä se nyt pikkuhiljaa parantuu tuo suoritusvarmuuskin.