Hippu tokoili ensin ja otettiin seuraamista, mikä meni ihan hyvin. Onhan se edelleen edessä, mutta tuskin haittaa... Luoksetulo oli ihan ok. pysähdykset kyllä venyy aika napsakasti, pitää nyt taas heitellä nameja niin tulee napakammat. Ongelma vaan on ettei koiruus oikein kirkkaalla ja lumisella säällä näytä erottavan mun käden heilautuksia, sille pitäisi hankkia aurinkolasit :-)
Kaukoissa jaksoin ottaa vain istu-maahan ja se meni muutaman metrin päästä kivasti. Noudossa oli myös selvästi tullut takapakkia. Kapulalle lähtö ja meno oli tosi hyvät, mutta kapulan ottaminen ja kantaminen kuin hidastetusta filmistä... Ruutua H ei meinannut millään erottaa, mutta tehtiin sitäkin vähän.
Pihka aloitti taas seuraamisella, missä se hiukan vinottaa. Pitää nyt keskittyä siihen taas, käännökset sen sijaan sujui nyt ihan hyvin. Idarissa ei myöskään ollut mitään ongelmaa :-) Ohjatussa teimme niin, että vein merkin taakse pallon -> sain hyvän ensimmäisen merkin. Tämän jälkeen koko liike ilman palloa, kaikki kohdat sujui ihan hyvin. Ei tarvinnut mitään erikoisuuksia ruveta harrastamaan. Lopuksi vielä muutama "pallomerkki" ja oikeilla käskyillä toimi ihan hyvin.
Maa on aika jäinen ja Pihka liikkuu kovaa -> huolestuttava yhdistelmä... Otin kuitenkin vielä ruudun ja ilman niitä naruja ei ongelmaa. Tai no pitkästä aikaa Pihka meni heti maahan vaikka käskin seisomaan. Jouduin laittamaan sen kolmesti ruutuun ja viimeisellä kerralle se oli jo menossa maahan kunnes hoksasi ai seiso ja korjasi tekemisensä. Loppua ei edes harjoiteltu.
Vimpaksi jätin ne kaket. Tehtiin hanskapalkalla -> mikä nyt näyttää onnistuvan. Tein mielettömän läheltä ja ensimmäinen satsi olikin tosi hyvä :-) Olisi vaan pitänyt lopettaa tähän, saatiin hämmennystä aikaan ja muutama lisätreeni ei enää ollut aivan niin hyvä. Lopulta kuitenkin tuli ne oikeat tekniikat taas ja liikkeet meni hyvin.