Pihkan totuuden hetki taas kerran...
Mökiltä Rovaniemelle virallisiin kisoihin siis. HAlli oli hälyinen, mutta kehä oli mahtavan kokoinen kaikki järjestelyt toimi ja tuomarikin oli tosi asiallinen. PAikalla oli myös myyjiä, Pihka sai elämänsä ensimmäisen narupallon....

Paikallamakuu ja istuminen ei mitään moittimista ja molemmista nasahti 10. Erityisen merkittävää, että vaikka oltiin hallissa ei Pihka haistellut :-))
Seuraaminen olit valtavan pitkä ja Pihka tuntui tosi huonolta. Vinotti koko ajan ja vikan istumisen melkein jätti tekemättä -> 8.
Idari, tuomari huomasi ekaa kertaa mun pääavun istumisessa. Tein sen kyllä tosi korostetusti, koska istui huonosti ennen kisaa ja minua jännitti. Lisäksi maasta lähti hiukan ennenkuin ehdin sanoa seuraa -> tätä ei olekaan tehnyt vielä. (Pitää siis harjoitella) -> 8,5.
Luoksetulo oli Pihkaksi hyvä, maahanmeno on siinä huonoin osio (meni nytkin hassusti maahan) -> 9.
Ruutu, en ole pitkään aikaan jännittänyt näin kovasti sen viimekertaisen jälkeen. Pihka kuitenkin yllätti 10, ei mitään ylimääräistä.
Ohjatussa noudossa tökki jo toistamiseen paljon. Nyt Pihka meni merkille hyvin ja nouti oikean ok., mutta se ottaminen on liian väkivaltainen. Lisäksi se jostain syystä oli kamalan innostunut ja PURI kapulaa. Tai tuomarin mielestä asettisuussaan kun tuli viereen istumaan, joka tapauksessa virhe. Tämän jälkeen vielä istui aavistuksen vinoon -> 8,5.
Metallin luovutus oli huono. Pehva pikkuisen nousi kun otin kapulaan -> 9.
Tunnarissa ei ongelmaa, laukalla hakemaan ja laukalla takaisin eikä ylimääräistä haistelua eli 10.
Ja sitten se mun ilonaiheeni :-)) KAukot, meni loistavasti. Ensimmäinen seisominen oli hankala, mutta nousi kuitenkin ja sen jälkeen teki kaikki ok. Ekan käskyn hitaus ja ihan pieni liikkuminen -> 9. Milloinhan nämä viimeksi on menneet kisoissa tähän malliin :-))

Yhteistulos siis 294 p. KP ja voitto!