Pihkalle otettiin pitkästä aikaa kunnon treenit, eli tehtiin ihan kehät ja kaikki. Seuruussa oli hiukan vinotus ongelmaa, otettiin varsinaisen liikkeen jälkeen vielä sitten paikallaan kääntymisiä ja pikku hiljaa alkoi löytymään niitä suoriakin perusasentoja :) Idarissa oli minulla ongelmia, kun pöntöt puuttui... Mutta itse liike meni ok. Pihka kytti kyllä taas lintuja, pysyi siltä paikoillaan ja teki asennot hyvin jopa istuminen oli riittävän nopea!
Luoksetulo oli pysäytysten osalta ok. kerrankin, mutta perusasento lopussa oli hiukan kaukana -> silti suora. Ruutu tuotti harvinaisia ongelmia. Pihka ei meinannut millään tajuta missä merkki oli -> jouduin pyytämään sen takaisin ja kysymään missä merkki mahtaa olla? Kesti hetken ja lopulta katse osui oikeaan -> tämän jälkeen ei ongelmaa missään -> pitää treenata vaikeita merkkejä. Nyt merkki oli ihan kiinni kehänauhassa, mutta kisoissahan niin ei voi olla.
Ohjattunouto ensimmäiselle merkille lo vei pallon merkin taakse -> tosi hyvä merkki ja siitä palkka. Käveltiin koko kaavio uudestaan ja tehtiin liike kokonaisuudessaan. Meni loistavasti :)
Metalli ensimmäisellä kerralla nykäisin lo:n käskystä. Haettiin kapula ja otettiin uudestaan, ei mitään ongelmaa missään kohden.
Tunnari oli meidän murheenkryyni tänään :( Koskaan ennen ei treeneissä (itseasiassa kerran aikaisemmin Norjassa)  ole ollut tämmöisiä ongelmia. Toi jatkuvalla syötöllä vain väärää, lopulta meni siihen että vaikka haisteli otti summan mutikassa vaan yhden ja toi sen. Päätettiin sitten hetkeksi keskeyttää homma ja ottaa kaket siihen väliin. Kaket meni loistavasti, tein ne ehkä n. 10 metrin päästä ja tekniikka pysyi silti haluamanani. Olen näihin nyt valtavan tyytyväinen! Pihkalla on ollut asennossa pysymisen ongelmia josnkun verran, koska yleensä treenaan kamalan nopeasti kaikki asennot. Otin nyt yli 6 sekuntia per asento ja yhden kerran jouduin pyytämään uutta, muuten meni hyvin. Lopuksi palattiin vielä tunnariin, nyt toi ihan oikean kapulan ilman kummempia ongelmia -> silti mulla on nyt paniikki tämän suhteen....
Hippukin pääsi treenaamaan. Otettiin aluksi muutama liikkeestä istuminen, mitkä sujui suht. ok. Istuu jos minä hiljennän vauhtia. Noutoihin oli kuitenkin tänään tarkoitus keskittyä. Katsojien kommenttien avustamana vaikea pysyä totisena ;)) Puinen nouto, sujui tosi mahtavasti. ei tule vielä sivulle kunnolla, mutta pikkuhiljaa. Pääasia, että noutaa mielellään ja palautusvauhti on kiihtynyt aivan valtavasti! Metalli taas oli hankalampaa. Palkkaan yhä ensimmäiset kerrat vaan kapulalle menosta hyvällä vauhdilla ja siihen kuonolla koskemisesta. Tämän jälkeen usein ottaa suuhun, mistö palkkaan ja kolmannella kerralla nostaa sekä kantaa metrejä -> paljon pieniä namuja palkaksi :) Lopulta tuo kapulan yhtenäisesti mun jalkoihin, siitäkin paljon pieniä namuja  palkaksi ja suullisia kehuja, koska niistä Hippu tykkää :) Nämä noudot meni ihan ok. Lopuksi otettiin vielä tunnaria. Aluksi yhdellä kapulalla ja kun sen nostaa palkka. Lopuksi laitettiin muutama ylimääräinen ja Hippu teki samat kuin Pii eli toi väärän. Otin Hipulta ylimääräiset kapulat pois ja tehtiin vain oman tuontia. Lopuksi vielä kaksi vierasta kapulaa ja onnistuminen * kaksi -> lopetettiin.

Molemmat koirat haahuili kamalasti pitkästä aikaa... Tylsiä, Pihka tuijottelie lintuja ja unohteli välillä mitä oikeasti oli tekemässä. Ts. saattoi jäädä edellisen liikkeen lopetuskohtaan istumaan ja tuijottamaan lintuja. Yleensä lähtee heti mukaan, kun menen eteenpäin -> ei tänään piti ihan pyytää kunnolla koiruus mukaan. Nauratti :)) Hippu taas oli Marjan makkaroiden perässä. Tunnareidenkin suuntaa piti vaihtaa ettei mene makkaroille. On siinä pikkukoira. Treenit ei siis menneet aivan puikkareihin, mutta silti ihan ok. ja välillä kai sitä pitää käydäkin jotain hassua, jaksaisiko sitä muuten treenailla?