Pihka treenaili aluksi tokoa.
Otettiin vain ruutu, mikä meni ihan ok. Yritän nyt saada sen aina treeneissä tosi takanurkkaan, melkein ulos ruudusta. Kisoissa P jää aina etureunaan, jospa sitä takanurkkaan vahvistaisi nyt hulluna ja katsoisi miten kisoissa käy.
Ohjattu on nyt myös trehotreenissä, erityisesti merkki. Taas tehtiin niin, että pallo oli heti merkin takana ilman että P "tiesi". Näin on aikaisemminkin tehty ja Pihka yleensä hetken kuluttua alkaa menemään merkille kovalla vauhdilla, nyt vauhti oli ok. laukkaa. Tämän jälkeen ihan normaalisti ja vasen puoli -> ei ongelmaa.
Hippu treenaili hiukan ankarammin.
Istuminen sujuu nyt pienell avustuksella, mitään ongelmaa ei ollut kun kiersin takaa.
Luoksetulo otettiin vain suoria ilman pysäytyksiä, Hipulla oli vaikeuksia lähteä ensimmäisestä käskystä liikkeelle. Pitää tehdä toistoja hiukan lähempää.
Ruutu meni ensimmäisellä kerralla, vaikka H menikin sivusta sisään -> silti ok. kun edes löysi sen :))
Metalli ensimmäistä kertaa Hippu kantoi ulkona metallia kohtuullisia matkoja :-) Tehtin nyt niin, että heittelin vuoron perään metallia ja puista kapulaa -> molemmat meni hyvin.
Kaket sujuu jo läheltä ihan hyvin. Nyt pitäisi alkaa ottamaan matkaa, mutta en uskalla. EN halua, että menee takapakkia kuten Pihka jossain vaiheessa meni. Eli matkaa aletaan kasvattamaan vasta jonkun ajan  kuluttua.
Lopuksi tehtiin vielä tunnaria, mikä meni ihan hyvin. Ensin muutama kerta yhdellä kapulalla ja sitten lisättiin vain 2 ylimääräistä kapulaa -> meni silti ihan hyvin. Haistelee kaikki läpi ja tuo oman, mutta tota tuomistia pitää vahvistaa.

Lopuksi Pihka meni vielä jäljen.
Alku on edelleen kamala, kun koiralla on niin tolkuton kiire... Ei tunnu rauhoittuvan kovin hyvin edes matkalla, pitäisi ajaa varmaan aina useampi jälki samalla kerralla. Itse jäljestäminen ei ole kamala ongelma, P menee ja kovaa. Nenä ei ole ihan tiiviisti jäljellä, joten se saattaa missata kepin. Tällä kerralla löytyi 4/5 keppiä eli viimeisessä se oikaisi kepin vierestä -> löysin kepin itse ja esittelin sitä Pihkalle. Pihka aina ilahtuu kepeistä, mutta tiedä sitten onko tuosta "huomauttamisesta" mitä teen hyötyä. Jarruttaa en haluaisi -> koska mun tehtävä ei ole jäljestää vaan Pihkan, eli ehkä toi hidastaminen tuolla tavoin on parempi`..