Pitää yrittää skarpata :)
Pihka kävi treenailemassa kaikki liikkeet ja otettiin videolla, pääsääntöisesti meni hyvin. Seuraamisessa on nyt monena kertana käynyt niin, että pari ensimmäistä istumista on vinoja eli pitää ottaa niitä ennen kuin menee kisoihin. Muuten oli ihan ok. Idarissa ei mitään yllättävää, seuraaminen ja asennot on hyvät. Tosin ehkä sen haukottelemisen siinä seisomisessa voisi vielä jotenkin saada pois, kun kielii varmaan hermostuneisuudesta. Luoksetulo oli yllättävä kyllä tänään hieno :) Vauhti oli hyvä ja pysähdykset pitkästä aikaa täpäkät, ehkä siis jatkamme takapalkka/kielto systeemillä :)) Ruutu ei sujunut ihan odotusten mukaan, nimittäin Pihka meni taas suoraan maahan... Mun pitää nyt miettiä mitä sen kanssa tehdään. Nimittäin alunperin sen opetin niin ja nyt se tulee jostain syystä aina silloin tällöin pintaan. Muuten ei nykinyt lo:n käskyistä. Jos nyt edes kuuli niitä, kun tuuli ja häly oli sen verran voimakasta. Ohjattu meni merkille loistavasti ja samoin kapulalle (oikeasti liian vauhdilla), lisäksi luovutus oli hyvä. Metalli kapulan paino vaikuttaa heti. Tein pitkästä aikaa omalla ja tosi keveyllä kapulalla (kevyempi kuin Katjan) oli luovutus paljon parempi kaiken kaikkiaan. Itsekin olen tähän kiinnittänyt nyt enemmän huomiota, siis siihen miten kapula koiralta otetaan. Tunnari kamala vauhti, mutta haistelukierros tuotti oikean kapulan ja luovutus oli hyvä. Haistelu oli kuitenkin tosi hätäistä... KAket meni loistavasti :) Ehkäpä se nyt alkaa oppimaan, miljardilla toistolla...
Lopuksi otettiin muutama semmoinen liike uusiksi mitkä ei minusta menneet hyvin "kehässä" eli ruutu palkalla seisomisesta ja muutama kerta merkkiä pallolla.  Pihkan mielestä siistiä kun saa pomppia ;) Tunnari otettiin myös ja nyt menikin paljon rauhallisemmin ja työskenteli kauniimmin, joten eipä siinä muuta. Lopuksi pätkä seuraamista ja valtava palkka heti lähdöstä ja sitten pidemmältä matkalta.  Kokonaisuudessaan ihan ok. suoritus...
VAikka Hipun piti lomailla en voinut vastustaa kiusausta ottaa sillä pientä. otettiin aika pitkä pätkä ilman palkkaa. Meni valtavan hyvin, vaikka yhäkin edistää. Itse asiassa edistäminen on pahinta silloin kun koiruus ei ole pitkään aikaan treenannut eli jos jaksaisi treenailla hiukan useammin ;) Luoksetulo otettiin vain suorana pitkältä matkalta, koska se lähtö ekasta kutsusta tuntuu Hipusta vaikealta. VArmisteltiin nyt tätä, juoksee se kyllä lujaa halutessaan... Ruutu ei moittimista. Ekalla kerralla hiukan haahusi kunnes löysi oikean paikkansa. Edistynyt valtavasti jopa tauolla... treenattiin sivulle tuloa ja melkein onnistuu, nyt se seisoo siellä ;) Pikku hiljaa, ensi kevään kisoissa lienee jo kunnossa! Kaket sitä Hippu pomppua, mutta asennon vaihdot itsessään ok. eli tekee ekasta käskystä kun pyytää -> hyvä. MAtkaa ei vieläkään otettu. Tunnari piti vaan kokeilla, mutta oikeasti ei olisi pitänyt :( Löysi kyllä oikean, mutta ei tuonut sitä. Tämä pitänee jossain vaiheessa ottaa uudelleen harjoittelun alle.