Pihka pääsi taas treenaamaan, mutta hiukan parempaan aikaan. ELi suoraan töistä hallille ja Katjan kanssa tokoilemaan molemmille oli aikaa ½ tuntia ja sitten alkaisi ryhmät.
Paikallaanoloja ei olla nyt kyllä treenattu yhtään ja viime yönä näin siitä jo painajaisia. Aloitettiin seuraamisella, joka oli hyvää käännöksiä ja perusasentoja myöten. Ainoa hankaluus oli juoksu, missä koira loittonee jonkun verran. Sitä sitten hinkkaamaan ja lopulta nakkisysteemillä se saatiin lähemmäs. Näitä tehtiin muutama ja sitten loppui se treeni. Idarissa ei ollut ongelmia, istuminen ehkä hidas muuten ok. Itse en yhäkään pidä tunteesta mikä idarin seuraamisessa tulee, mutta kun se ei kuulemma näy. Luoksetulo oli pitkästä aikaa hyvä, seisominen oli mahtavan täpäkkä ja maahanmeno hyvä :) Kerrankin tästä saattoi olla iloinen. Ruutu menee minne käsketään ;) Nyt tehtiin kuitenkin merkkiä pallolla ja se tuli paljon vauhdikkaammaksi ja paremmaksi kuin mitä se aikaisemmin on ollut. Pitää nyt tehdä monta ensimmäistä merkkiä näin, jotta säilyy myös kisoissa. Itse ruutuun testailin muutamaa erilaista seisomishommelia, ja tätä kokeilen vielä keskiviikon treeneissä. Loppua ei tänään otettu. Ohjattu meni heikosti. Merkille mentiin rytinällä ja nätisti, mutta kapuloina taas painavat pk-kapulat ja kun sen sieppaaminen vauhdista ei onnistu tulee tulokseksi kuperkeikka kapulan kanssa. Vissiin sitten seuraavaksi opintoihin lisätään ota kapula toiselta puolelta, mutta nyt sitä ei ehdi. Muuten olin palautuksiin ja kaikkeen ihan tyytyväinen. Metalli tehtiin pää testejä ja ilmeisesti niistä eilisistä treeneistä on jotain jäänyt pääkoppaan. Nimittäin pään kääntöä ei tarvittu vaan Pihka toi kapulan tosi monta kertaa oikein ja sievästi suoraan sivulle. Lisää siis luovutusharjoituksia, jotta tilanne pysyy tämmöisenä. kummallista, en tiedä vaikuttiko kylmä sää vai mikä. Pihka haisteli kapulat läpi ja merkkasi oman ei koskenut mihinkään ja haisteli kapulat vielä kahteen kertaan läpi, kunnes oli varma oikeasta kapulasta ja toi sen mainiosti. Otettiin toinen kerta, ei epäröintiä :) Hyvää kuitenkin oli ettei sortunut ottamaan kapuloita suuhun vaan todella haisteli tarkkaan ja lopulta palautti laukalla. Kaket niissä ei nyt ole enää ongelmaa, matka saa olla mikä vaan ja kaikki muu mitä vaan, mutta ne toimii ja hyvin :) Kaukoista olen jotenkin niin onnellinen, ettei mitään rajaa :))
Vaikka treenattiin hallilla teki kylmä sää tiukkaa tareta puuhastella koiran kanssa.