Lämpimässä säässä treenejä sekalaiseen ja Pihkalle vaikeaan järjestykseen.

Eli aloitettii ruudulla, jossa ensin merkki lelulla ja sitten muka vein lelun merkille. No en jaksanut kävellä ihan merkille ja Pihka luuli, että makkara on siinä keskellä matkaa missä oli valkea iso roska. Jippii, oma moga, joka sitten piti korjata eli kävin viemässä yhden kerran merkille. Tämän jälkeen meni ok. roskasta huolimatta ja heitin lelun. Tämän jälkeen ruutuun lähetys, mikä meni loistavasti =) Loppuosassa tarvitaan nyt enemmän lo:n käskytystä, koska ei millään meinaa pysyä nytkymättä paikoillaan. Tehtiin yksi kerta siten, että palkkasin ruutuun kun pysyi makuulla vaikka Katja huuteli. Ohjattu, lisää vauhtia siis ;) Ohjattu otettiin ihan liikkeenomaisesti ja se menikin tosi hienosti. Nyt ottaa kapulaakin paljon nätimmin kuin aikaisemmin ja on muutenkin rauhallisempi. Tähän olen nyt tosi tyytyväinen. Seuraavaksi sitten tunnari, koska se saattaisi vauhti liikkeiden jälkeen olla hankala. Nyt ei ollut mitään osoitusta hankaluudesta, kaikki meni nappiin tässä liikkeessä. Nurmikko tosin hidastaa haistelu työskentelyä, mutta se on minusta ihan ok. Luoksetulo on myös mennyt ihan kotipiha treeneillä selvästi eteenpäin -> mistä olenkin iloinen. Pysähdykset on näpäkät, vauhtia ehkä voisi vaihteeksi alkaa ottamaan ihan pikkuisen lisää. Nyt se on laukkaa, muttei kovin kovaa. Toisaalta nyt se pystyy pysähtymään optimaalisesti. Jos saisi SM:n sen tämmöisenä olisin tyytyväinen. Idari seuraamista ensin ylimääräistä ja sitten käskyillä normaalisti -> meni hyvin. Istuminen olisi voinut olla nopeampi, mutta minkäs teet. Pitää nyt auttaa siinä muutamalla treenikerralla ja katsoa mitä tapahtuu. Viimeksi se, kun otettiin mun pysähdys mukaan teki istumisesta tosi napakan eli varmasti nyt seuraavissa treeneissä tulee mukaan myös tuo. Metalli tasamaalla oli hyvä, Pihka toi ekaa kertaa kapulan tässä liikkeessä takakautta mulle. Ehkä se itsekin pitää siitä enemmän... Muissa liikkeissä tuo on kuitenkin niin epävarmaa, etten sitä niihin ota mukaan. MEtallissa ei ole mitään hävittävää eli menköön se SM:n asti ja niiden jälkeen muihin liikkeisiin tämä mukaan. Katsotaan kuinka käy, pitää kuitenkin treenata kaikkina päivinä metallin palautusta uudella systeemillä. Kaukot meni suht. ok. makuussa tuli vähän eteenpäin muuten hyvä. Lisäksi itsellä ollut treeneissä liikaa vauhtia eli pitää hidastaa käskyjä, koska koiruus rupeaa ennakoimaan muuten aivan liikaa. Seuraaminen tehtiin vaan lyhyitä pätkiä lelulla ja kaikissa oli nyt lähellä + suorassa -> täydellistä sis =)