Treenejä Marjan ja Katjan kanssa hallilla järkyssä sateessa ja tuulessa...

Hippu teki ekana ja meni hyvin :) Oikeasti nyt harkitsen jo kisoja sen kanssa, vaikka selvästi kolme päivää putkeen ei ole kivaa kovin kauaan. Eli nyt pitää taukoilla ainakin se yksi päivä, jotta jaksaa paremmin. Nytkin jaksoi ihan hyvin ja reippaasti alussa, mutta lopussa ei selvästi enää jaksanut keskittyä niin hyvin. Aloitettiin taas ruudulla, jonne meni hyvin. Laitoin pitkästä aikaa maahan ja otin loppuun asti. Seuraaminen oli irtonaista, mutta muuten loistava ruutu. Lopuksi vielä pari kivaa ruutua ja palkka sinne. Tuntuu olevan yksi suosikki liikkeistä. Istumisessa tarjosi ekana seisomista, mutta pienellä avulla istuu tosi näpäkästi ja tykkään että on ihan ok. Pääapua vähän pienemmäksi ja se on siinä. Takaa kiertämisessä ei ole mitään ongelmaa. Luultavasti toi seisominen tulee kaukaisista idari treeneistä, muuta en keksi. Nouto hallilla on kakkaa puuhaa Hipun mielestä. Ei tahdo millään ottaa kapulaa hiekasta ja tekee huonommin kuin ulkona. Muutaman kerran sain tekemään hyvin, mutta alkoi selkeästi hyytymään eli nyt päivän tauko tai pienempiä treenipätkiä tähän liikkeeseen. Porukalla mietittiin, että josko se palauttaisi kapulan eteen? On paljon parempi ja sitä nyt treenattiinkin, silloin ei tarvitsisi tehdä Hipulle vaikeaa käännöstä ollenkaan. Nouto on kuitenkin edistynyt, koska tänään saatoin jo ottaa kapulan istumasta käteen. Olin tyytyväinen! Lopuksi naksautin muutamasta kapulan otosta ja sinne menosta, ettei ala tylsistymään siihen. Luoksetulo otettiin suorana ja jostain syystä oli hankaluuksia lähteä liikkeelle... Eli siihen vaadittiin kaksi käskyä. Tätä pitäisi miettiä enempi, koska tekee tuota aika paljon. Miksi siihen tarvitaan kaksi käskyä, että lähtee tulemaan? Ainakin pitää muistaa huutaa Hippu tule!

Pihka teki seuraamista aika pitkän pätkän ja olin tosi tyytyväinen. Lelutreeneillä sen saa lähelle ja suoraan -> erittäin hyvä! Tätähän nyt on haettu kamalasti. Itse seuruuseen olin tosi tyytyväinen, mutta ehdottomasti askeleisiin ei lelua. Lelun kanssa niissä pa:t on liian helposti vinkuroita. Näitä askeleita pitää kotona treenata rauhassa ja palkata tosi hyvin onnistumista. Jos seuraaminen pysyisi tämmöisenä olisin tosi tyytyväinen. Metalli oli sitten toisena, itseä aristuttaa nyt se hyppy. Kapulan perään meno on aika raju, joten jos liukastuu tai muuta niin päinhän se menee. SM:ssä todistettiin jo toi systeemi. Tein ekaksi puukapulalla ja palkkasin patukalla, aivan loistavasta noudosta. Sitten metallilla ja lähes toisinto, nopeaa sivulle tuloa myöten eli palkka patukalla ja siihen loppu metallitreeni tänään. Kaket on nyt kaivettava muistista taas. Tehtiin läheltä ja kaukaa, peruuttaminen istumaan oli unohtunut aika kivasti. Tekee kyllä, mutta vajaasti. Tämä siis tarkoittaa palauttelutreeniä eli halkoetujalkojen taakse ja istumisia kaukaa. Jostain syystä toi auttaa aina, koska siinä etujalkoja pitää siirtää niin konkreettisesti ja palautuu oikeat linjat mieleen hetkessä. Kotipiha treeniä kandeis siis tehdä ahkerast. Lopuksi vielä luoksetuloa, ja parempaa ei ole nähty. Meni melkein Hipusti =) Palkkana oli patukka takana, mutta annoin sen vasta kun oli tullut kunnolla seuraamaan. Jos jotain olisin tuosta muuttanut niin viimeistä pätkää, jossa laukka oli aavistuksen hitaampaa. Meni muuten täydellisesti, lopuksi leikittiin Pihkan lempileikkiä. Eli eteenmenoa ja siitä luoksetuloa ja palkkana hyvistä pysäytyksistä patukkavaihteeksi. Jaksaisi tehdä vaikka kuinka kauan ja pysähdykset oli nyt semmoiset, että jokaisesta saattoi palkata. Pihkalla oli treeneissä jätti hauskaa ja selvästi pitkä tauko näkyy innokkuutena ja ripeytenä. Nyt palautellaan liikkeitä mieleen ja sitten kisaillaan jossain vaiheessa ev-luokassa ja tähdätään kuitenkin PM:n marraskuussa.