Enpä olisi ikinä uskonut, mutta täällä sitä istutaa Portugalissa ja koulutetaan koiria. Kaikki on ollut mahtavaa, paitsi sää. Kaksi ensimmäistä päivää satoi, mikä on hyvin poikkeuksellista täällä :) Tänään oli enemmän aurinkoa ja minulla on melkoisen ruskea nasu -> mahtavaa.

Koiria on ollut mukana n. 12 ja kaikki on varsin eteviä. Suurin osa on bc:tä, mutta joukossa myös isovillakoira, weimari sekä muutamama noutaja. Teimme koirien kanssa idioottia, melkoisen paljon seuraamisen alkutreenejä ja käännöksiä sekä askeleita. Lisäksi tietysti ruutua ja luoksetuloa sekä tunnaria, oikeastaan kaikki ev-luokan liikkeet tuli käytyä läpi.

Viikonlopun aikana puhuimme tokosta Portugalissa ja Suomessa, melkoisesti sitä löytyykin eroja. Portugalissa on kaiken kaikkiaan vajaa kymmenen koirakkoa ev-luokassa ja koko vuoden aikana n. 12 kilpailua. Muutenkin toiminta ei vielä ole kovin suurta, mutta toivottavasti uusia ihmisiä saadaan tokon pariin myös Portugalissa!

Kerhossa, jossa koulutin käytettiin todella paljon klikkeriä. Tulokset näyttivät kaikkien kohdalla hyvältä ja suurimmalla osalla koirista kontakti oli kunnossa. Tätä tosin treenattiin lisää ;) Portugali on melkoisen erilainen maa kuin Suomi, mutta mukavalla tavalla :))

Ja LISÄÄ tekstiä sekä kuvia :)

Suurin osa koulutukseen osallistujista oli bordercollieta, mutta joukkoon mahtui myös yksi isovillakoira, lapukka, flatti, kultsu sekä weimari. Isovillakoira oli tosi mukava pakkaus, josta varmasti on moneksi, jos vain ohjaaja jaksaa koiraa työstää. Lapukan kanssa (yllätyksekseni) tehtiin noutoja, joissa ongelmana oli pureminen. Hankala juttu, kun koiran nasuun ei oikein voinut koskea. Flatti taas oli pentunen, joka vasta aloitteli ja toivottavasti omistajalla riittää motivaatiota jatkoon :) Kultsu oli tosi mahtava, silloin kun sen mielestä toko oli kivaa ja kun ei huvittanut niin ongelmia oli motivaation kanssa. Toivottavasti motivaatiotreenit tuottaa heille tulosta.


Ja koska Portugalissa ei ihan kamalasti ole tokoilijoita, niin yksi koirakko oli työskennellyt lähes tulkoon kahdestaan. Siihen nähden oli saatu tehtyä paljon, mutta paljon oli tekemistä keskittymisen kanssa. Nuorelta urokselta tosin huonoa keskittymiskykyä voi tiettyyn pisteeseen asti odottaakin. Otettiin ihan perustreenejä tuohon (ja nämähän on Tilen kanssa tuttua kamaa)...

Lisäksi mukana oli monta pentusta ja tokoilun aloittelijaa, joiden kanssa katseltiin hiukan kaikkea. Enimmäkseen kuitenkin seuraamista ja sen alkeita. Uskoisin ja toivoisin, että näistä koirista ainakin muutamaa nähdään isommissakin kisoissa tulevaisuudessa.

Ja tietysti mukana oli myös jo pidemmälle edenneitä, joiden kanssa tehtiin sitten hiukan mutkikkaampia juttuja. Seuraamista otettiin vähän ja luoksetuloa yms. mukavaa. Kouluttamisessa on vain yksi hassu juttu, ne ongelmat harvemmin näkyy silloin kun treenataan ja yritetään oikein katsoa mikä se ongelma on. Yllätys oli, että kun ensimmäisenä päivänä tehtiin "koe" niin koiruudet ei menneet aivan odotetusti. Toisaalta yksittäiset liikkeet ei sitten olleet ongelma ja esim. noutoa mietittiin paljon yhdessä ja sitä miten kannattaa lähteä opettamaan. Kaiken kaikkiaan puitteet, joissa treenattiin oli tosi hienot :)

Täältä sitten suunnattiin töihin Viseuhun ja siellä oli mukavaa: