Katjan kanssa ulkona treenaamassa ja Hipe ei päässyt edes autosta ulos -> liian kylmä silleYllättynyt

Kotona otettiin sitten kaukoja ja noutamista, mitkä meni naksulla ihan kivasti. Kaukoissa Hippu liikkuu edes ja takaisin, mutta saa liikkua kunhan tekee asennot n. paikallaan ja kerää sillä edes jotain pisteitä. Noutoja tehdään vain matolla ja nyt palautuksetkin alkaa olemaan ihan ok. Parempi tietysti puisella kuin metallilla, mutta eiköhän se silläkin ala pikku hiljaa tulemaan esille. Edellytys on, että H hoksaa miten metalli suussa voi kääntyä ympäri... Seuraamista treenattiin myös keittiön matolla ees ja taas. Tämä matto olikin hyvä keksintö, laattalattia on kovin liukas ja H haluaa välttämättä tassutella matolla. Näin ollen sisällä se ei voi seurata kuin lähellä (kätevää), mutta luultavasti vanha ongelma palaa kun mennään ulos ja siksi kosketuskeppiäkin treenattiin. Toisaalta sisällä on nyt helppo vahvistaa sitä oikeaa toimintaa ja paikkaa, joten tuskin ihan turhaakaan treeniä on.